iDiD

Festum on taho, jonka kanssa tuntuu hyvältä tehdä töitä – sopivan henkilökohtainen, kuunteleva ote asiakastyöhön vaikutti tilitoimiston valintaan skaalautuvuuden rinnalla.iDiD on tamperelainen, vuonna 2005 perustettu infonäyttöjen sisällönhallintasoftaan erikoistunut yritys. Yrityksenä he haluavat selkeästi erottua niistä ohjelmistoista, joiden käyttäminen vaatii insinöörin koulutusta tai yksinkertaisten asioiden tekeminen jää tekemättä huonon käytettävyyden takia. Kumppaneiden valintaan vaikuttavat samat arvot kuin tuotekehitykseen – toimivat kokonaisuudet ja skaalautuvuus.

– Kun kilpailutimme tilitoimistomme, mietimme kuka voisi olla kumppanimme kahden vuoden päästä. Halusimme tilitoimiston, joka tuntee prosessimme, on nykyaikainen ja skaalautuva. Valitessamme Festumin saimme hinnassa kustannushyötyä, mutta valintaan eritoten vaikutti tunne siitä, että Festum kykenee skaalautumaan kanssamme ja vastaamaan olemassa oleviin ongelmiin ripeästi, iDiD:n Timo Portimojärvi kertoo valinnasta.

Sopivan henkilökohtainen ote

Timo kiittelee myös suoraviivaisia ja moderneja tapoja tehdä asioita. iDiD:llä on käytössään Netvisor, johon hän on pääosin tyytyväinen. Palkat, kirjanpito, matkalaskut, työajat ja monet muut asiat hoituvat sutjakkaasti sähköisellä ohjelmistolla.

– Kiinnitin jo alussa huomiota siihen, miten paljon Petteri perehtyi meidän prosesseihimme ja työsti niitä talouden tehostamisen näkökulmasta. Festumilla on sopivan henkilökohtainen ote asiakastyöhön; he ovat kuunteleva kumppani, jolla on hyviä ajatuksia, Timo jatkaa.

Kommunikaatiosta täydet pisteet

Kumppanuusajattelu on iDiD:lle omassa asiakaskokemuksessa tärkeä asia. Tämä heijastaa myös talouskumppanin valintaan – arvojen pitää olla samat. iDiD on sisällä asiakkaansa prosesseissa ja odottaa samaa tilitoimistoltaan. Kehitysehdotuksia kysyttäessä Timo naurahtaa.

– Jos meillä olisi jotain kehitysajatusta Festumin toimintaan, olisin sen varmaan viimeisimmässä aamiaistapaamisessa kertonut suoraan Petterille.

Kuten monet muutkin yritykset, myös iDiD antaa kommunikaatiosta täydet pisteet Festumille. Kommunikaatio pelaa oman kirjanpitäjän Timo Leppäsen ja aluejohtaja Petteri Putkosen kanssa.Talous on yrityksissä asia, jossa parhaaseen lopputulokseen päästään rehellisellä kommunikaatiolla ja raudanlujalla ammattitaidolla – inhimillisyyttä ja lämpöä unohtamatta.