Kuljetus Ranta-Pere on Kokemäellä toimiva perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1986. Yritys palvelee kuljetusalalla vuosikymmenten kokemuksella, ja toiminta on siirtynyt hiljattain seuraavalle sukupolvelle.
Toukokuussa 2026 yrityksen vetovastuun otti toimitusjohtajana Toni Ranta-Pere, joka on ollut yrityksen mukana jo nuoresta asti.
”Käytännössä olen ollut tässä mukana koko ikäni. Samoja asioita olen hoitanut jo pitkään, vaikka vastuu siirtyi virallisesti nyt minulle”, Toni kertoo.
Pitkä kumppanuus samalta paikkakunnalta
Yhteistyö Festumin kanssa on jatkunut poikkeuksellisen pitkään.
”Olemme olleet asiakkaina niin kauan kuin muistan. On iso etu, että tilitoimisto on samassa kaupungissa. sinne on helppo poiketa tarvittaessa.”
Paikallisuus on tärkeä osa sujuvaa arkea: ”Välillä käyn viemässä kuitteja tai kysymässä asioita siinä muun asioinnin ohessa. Ei tarvitse varata erikseen aikaa tai lähteä ajamaan pidemmälle.”
Nopea reagointi helpottaa tekemistä
Kuljetusalan arki on käytännönläheistä ja usein aikataulultaan vaihtelevaa. Siksi nopea palvelu on erityisen tärkeää. ”Kun jotain kysyy tai pyytää apua, niin asiaa lähdetään hoitamaan heti. Se ei jää roikkumaan mihinkään, se on iso plussa”, Toni korostaa.
Yhteydenpito hoituu usein sähköpostitse, sillä Tonin työpäivät venyvät monesti virka-ajan ulkopuolelle. ”Teen paljon paperihommia iltaisin, mutta vastaukset tulevat kyllä hyvin.”
Sähköinen taloushallinto toi vapautta
Yrityksessä siirryttiin sähköiseen taloushallintoon Netvisorin avulla, mikä oli aluksi iso muutos totuttuun. ”Suhtauduin siihen alkuun vähän varauksella, mutta nopeasti huomasin, että se oli oikea ratkaisu. En kyllä enää kaipaa paperisia laskuja lainkaan.”
Suurin hyöty on työn joustavuus: ”Voin hoitaa asioita mistä tahansa. Ei ole väliä olenko toimistolla vai muualla, kun pääsen koneelle, pystyn hoitamaan kaiken.”
Nykyisin Netvisor on päivittäinen työkalu: ”Sieltä seuraan jatkuvasti, miten menee ja pystyn ennakoimaan hankintoja ja päätöksiä.”
Taloushallinnon ulkoistaminen tuo selkeyttä erityisesti veroasioihin.
”Ilman tilitoimistoa veropuoli olisi haastava. ALV-yhteenvedot ja ilmoitukset jäisivät varmasti tekemättä tai menisivät pieleen.”
Festumin ennakoiva ote saa kiitosta, Festumilta on osattu kertoa esimerkiksi ennakkoveroista hyvissä ajoin, jotta siihen osaan varautua, se helpottaa Tonin mielestä tekemistä huomattavasti.
Vaikka vuosien varrella henkilöstössä on tapahtunut muutoksia, yhteistyö on säilynyt mutkattomana. ”On hyvä, että samat ihmiset pysyvät, kun soitan, ei tarvitse aina selittää alusta asti kuka olen ja mitä asia koskee.” Myös sijaisuudet on hoidettu selkeästi, loma-ajoista ja tuuraajista on kerrottu etukäteen, joten aina tietää keneen olla yhteydessä.
Kokonaisuutena yhteistyö on ollut Tonin mukaan toimivaa ja luotettavaa. ”Olen ollut tyytyväinen. Ei ole tullut mitään sellaista, mikä saisi miettimään vaihtoa. Ei ole huolenaiheita, yhteistyö toimii hyvin.”
