Onko urheilujoukkueen tai yksilöurheilijan sponsorointi vähennyskelpoista? Millaisia kokemuksia meillä on urheilusponsoroinnista?
Artikkeli on osa Heinäkuisia Hyviä Uutisia -kampanjaa. Seuraa kampanjaa blogissamme ja somessa! Kirjoittanut Joonas Leskelä & Joel Marttala, Kahwe Roastery Olemme kaikki kokeneet erilaisia vaikeuksia ja painineet erilaisten haasteiden kanssa korona-pandemian aikana. Kun kuulimme Ruokapankin hurjasti kasvaneesta ruoka-avun lahjoitusten määrästä, päätimme lähteä itse mukaan tekemään jotain tästä ajasta taloudellisesti erityisen kovasti kärsivien […]
Heinäkuisia Hyviä Uutisia saadaan myös Tampereen suunnalta, kun asiakkaamme WireStaff aloittaa franchising-toiminnan syksyllä 2021. Artikkeli on osa Heinäkuisia Hyviä Uutisia -kampanjaa. Seuraa kampanjaa blogissamme ja somessa! – Olemme nöyrä ja ihmisläheinen yritys ja tapamme toimia on herättänyt kiinnostusta toimiessamme Tampereella ja Turussa. Saimme lukuisia yhteydenottoja henkilöstöpalvelualan ammattilaisilta, jotka olivat kiinnostuneita laajentamaan […]
Aurinko, lämpö, loma ja löhöily ja ne omassa pihassa valmistuvat makoisat grilliherkut? Kuulutko siihen ihmisryhmään, joka kesän tai viimeistään oman loman alettua tuntuu menettävän liikuntakykynsä? Siinä tapauksessa suosittelen kokeilemaan, josko hellä hiki irtoaisi lomallakin ja uskaltaisit tänä kesänä hengästyä ilman, että lomasi on välittömästi pilalla. Minä aion tämän vuoden lomallani grillata, […]
Lainakynässä Talent Centerin Petri Heinola kertoo Heinäkuisia Hyviä Uutisia rekrytointialalta. Onnistuvatko kesärekryt?
Tilitoimiston kesäistä arkea ja muistutus vuosilomalain kiemuroista!
Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä velvoittaa meitä ottamaan entistä tarkemmin selvää asiakkaidemme liiketoiminnasta ja omistajista. Olemme lähettäneet jo osalle asiakkaistamme viestin, joka sisältää tietopyynnön. Pyydämme viestin saaneita vastaamaan asiakkaan tuntemisvelvoitteeseen liittyvään tietopyyntöön mahdollisimman pian. Käytämme antamianne tietoja ainoastaan rahanpesulain vaatimien velvoitteiden hoitamiseen. Jos teillä ei ole heti saatavilla kaikkia kyselyssä […]
Minun piti kirjoittaa veroasioista ja yrittäjän vuosikellon to do-listasta. Valitettavast nyt en pysty niin kattavaan analyysiin kuin kuvittelin ja halusin. Jalkapallo ja elämä itsessään ovat päässäni tärkeämpänä. Kaikki ajatukset ovat nyt Christian Eriksenin luona. Yksi suosikkipelaajistani. Ei vähiten Tottenham-fanitukseni kautta. No, työt on tehtävä. Liike-elämä jatkaa kulkuaan ja pää on pidettävä […]
Kesä on nurkan takana ja on aika alkaa miettimään kesälomien aikatauluja, sijaisia ja lisätyön korvauksia. Satakunnan aluejohtajamme Kirsi Keipi ja markkinointipäällikkömme Tiina Salminen listaavat asioita, mitä kesälomien aikataulutuksessa kannattaa ottaa huomioon. Kesälomien sijaiset: ylityöt, lisätyöt ja korvaus Tuleeko teille kesätyöntekijöitä vai sijaistavatko työkaverit toisiaan? Kesätyöntekijöiden palkanmaksu hoidetaan normaalisti palkanlaskijan toimesta, joten […]
Verottajan vuoden alussa voimaan tullut uusi työsuhdepolkupyöräetu on vaikuttanut merkittävästi polkupyörien kysyntään. Erityisesti sähköpyörien saatavuus on ollut huono, sillä markkinat ovat kasvaneet joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 50%.
Kustannustuen kolmas hakukierros järjestetään 27.4. – 23.6.2021. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joilla on Y-tunnus, kustannuksia vähintään 2 000 € sekä liikevaihto laskenut tarkasteluvälillä yli 30 % vertailukauteen nähden.
Henkilöstö on tärkein voimavara mitä yrityksellä on. Lause on kovin tuttu ja melkeinpä klisee, mutta niin totta! Motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö on yrityksen paras käyntikortti ja antaa kasvot yrityksen toiminnasta asiakkaille päin. Hyvinvoivassa työyhteisössä työn tuottavuus on parempaa, myös sairauspoissaolot vähenevät. Työhyvinvointi koostuu monesta palasesta kuten työkavereista, mielenkiintoisista työtehtävistä, motivaatiosta, osaamisesta, […]
”Meillä on töissä eräs työntekijä, joka ei täytä omaa työvelvoitettaan, jolloin muut joutuvat paikkaamaan puutteen. Toinen työntekijä taas ei ole huolellinen eikä noudata hänelle annettuja ohjeita. Kun hänelle huomauttaa tästä, hän suuttuu ja alkaa huutamaan.” Kuulostaako tutulta? Mitkä ovatkaan työnantajan oikeudet ja vastuut? Työpaikalla on tärkeää, että kaikilla työntekijöillä on omat […]
Yrityksen digitalous -hankkeen suunnittelu ja tavoitetilan asettaminen on käynnissä. Hankkeen suunnittelua vetää työ- ja elinkeinoministeriön alaisena virastona Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). Hankkeessa ovat mukana myös Valtiokonttori, Verohallinto, Digi- ja väestötietovirasto ja Tilastokeskus. Hankkeen tavoitteiden lopputuloksia odotetaan saavutettavan vuoteen 2023 mennessä. Mitä hankkeella tavoitellaan? Keskeinen tavoite on vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Yrittäjälle tämä […]
Jiihaa, tilinpäätöskausi on taas täällä! Se tuo mukanansa jälleen ison määrän kiirettä, stressiä ja painetta kirjanpitäjille. Ja hittolainen, osa tilinpäätöksistä menee myös tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Sille skeptiselle henkilöhahmolle, jonka mielentila on terve epäileväisyys ja joka tarkistaessaan tilinpäätöstä saattaapi löytää siitä jotain korjattavaa kirjanpitäjän kauhuksi. Aika monelle asiakkaalle tilintarkastus näyttäytyy luonnollisena, lainmukaisena välttämättömyytenä, […]
Uusi vuosi on alkanut ja monella on viime vuoden jälkeen uusia tuulia omassa liiketoiminnassaan. Uusista tuulista huolimatta on yksi asia, jota aluejohtajamme Petteri Putkonen toivoo jokaisen yrittäjän tekevän aina vuoden alussa. Festum Accounting julkaisee pitkin vuotta Yrittäjän vuosikalenteria. Yrittäjän vuosikalenteri alkaa kirjanpitäjän kanssa Jokaisen uuden vuoden alussa yrittäjän on hyvä käydä […]
Mitä ajatuksia tilitoimiston toimitusjohtaja Janne Eurénilla on tästä vuodesta? ”Merkillinen vuosi, kaiken kaikkiaan. Mutta, päivä pitenee pian.”
Yrityksissä mietitään jälleen, miten muistaa ja kiittää työntekijöitään ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Millä säännöillä hoidetaan nyt esimerkiksi pikkujoulujen ja joululahjojen verotus?