Urheilusponsorointi – Vähennyskelpoisuus ja kokemuksia

Tänä kesänä saimme vahvistuksen sille, miksi olemme mukana urheilusponsoroinnissa. Olemme olleet Matti Mattssonin uintiuralla mukana vuodesta 2012 lähtien.

Tähän aikajaksoon mahtuu kaksi huippumenestystä MM (2013) ja Olympiatasolla (2021), paljon muuta menestystä sekä myöskin pettymyksiä. Todistetuksi kuitenkin tuli, että pitkäjänteinen työ niin urheilijan kuin tukijoidenkin puolelta kannattaa, kunhan vain uskoa riittää. Tämän Matti osoitti todeksi. Onnittelemme Mattia pronssista!

Olemme mukana urheilusponsoroinnissa niin yksilö-, kuin joukkueurheilulajeissa. Mitä siitä oikeastaan saadaan irti? Joka kerta asiaa miettiessäni, olen tullut siihen lopputulokseen, että urheilusponsorointi on omien arvojeni mukaista toimintaa ja samalla tukee meidän liiketoimintaamme. Täten vastaus on, että kyllä kannattaa. Hyötyjen mittaaminen on tietysti todella vaikeata, ehkä vaikeimpia markkinoinnin toimista, mutta kun hyödyt on itselleen kerran perustellut ja sen tien valinnut, niin siinä sitten ollaan ja pysytään.

Yksilöurheilijat riippuvaisia ulkopuolisista tukijoista

Suurin osa vakavasti urheiluun panostavista yksilöurheilijoista on todella riippuvainen ulkopuolisista tukijoista. Pelkästään urheiluun liittyvät vuosikustannukset ovat isot, minkä jälkeen pitää myös pystyä elämään normaalia siviilielämää. Ilman sponsoreita tämä ei olisi mahdollista.

Vaikka sponsori ei itse urheilusuorituksesta voi kunniaa ottaa, on hän kuitenkin yksi niitä, joka on ollut tärkeässä roolissa mahdollistamassa tuota suoritusta.

Joukkueurheilussa on tietysti hieman eri asia, varsinkin junioritasolla. Ammattiurheilijat saavat joukkueelta palkkaa. Juniorit taas kuluttavat vanhempien kukkaroa harrastaessaan. Molemmissa tapauksissa joka ikinen pienikin tukisumma auttaa, toinen palkanmaksajaa ja toinen vanhempaa.

Urheilusponsorointi vähennettävissä kuluna

Urheilusponsoroinnin kulut voi myös vähentää yrityksessä kuluna. Siinä kuitenkin pitää täyttyä tietyt ehdot, eli vastikkeetonta rahaa ei voida vähentää. Jos rahaa vastaan saadaan jotakin vastiketta, kuten esimerkiksi mainospaikka asusteissa tai muuta vastaavaa, niin koko sponsoroitu summa on yrityksessä vähennettävissä kuluna.

Yritys voi sponsoroida yksittäistä urheilijaa, kokonaista joukkuetta tai vaihtoehtoisesti urheilutapahtumaa. Tavoitteena on saada positiivista huomiota esimerkiksi logolla junnujen pelipaidoissa tai tunnettuutta kaukalon laidalla.

Urheilusponsorointiin käytetyt eurot voidaan vähentää verotuksessa mainos- ja markkinointikulujen tavoin tulon hankkimisesta johtuneina menoina – jos siis vastavuoroisesti sponsoroija saa vastikkeeksi näkyvyyttä.

Arvonlisäverojen kannalta asia urheilusponsorointi onkin hieman kiperämpi. Siinä tarkastellaan mm. sitä, onko sponsoroitava arvonlisävelvollinen.

Mukavaa, urheilullista syksyn alkua!

Kirjoittanut

Janne Eurén
Toimitusjohtaja
Festum Accounting Oy


Sponsorointitiedustelut

Tiina Salminen
Markkinointi ja viestintä
tiina.salminen@festum.fi