Festum tilitoimisto jatkaa kasvuaan: Mikä tekee Festumista suositun tilitoimiston?

Pienen tilitoimiston sydän, ison tilitoimiston resurssit. Tämä slogan muodostui, kun teimme brändiuudistusta vuonna 2020. Tilitoimisto yleensä mielletään hieman harmaaksi introverttien paikaksi, mutta totuus ei voisi olla kauempana – ainakaan meillä Festumilla.

Kirjoittanut: Tiina Salminen, markkinointi- ja viestintäjohtaja

Tullessani taloon 2019 hoitamaan markkinointiasioita alan ulkopuolelta, hämmästyin suuresti. Toimistolla minua tervehti raikuva nauru, iloiset kasvot, värikkäät tilat ja selvästi töissään viihtyvät ihmiset. Festumilla oli selkeästi sisäänrakennettu ajatus siitä, että ihmiset ovat tärkeitä: heistä huolehditaan niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.

Pääsin juttelemaan myös asiakkaiden kanssa, jotka kertoivat samaa sanomaa: Festum tilitoimisto välittää. Parasta on, että asiakkailla on oma yhteyshenkilö. Muistan erään sanoneen ”Kyllä se Pirkko sitten soittaa ja sanoo että joku lappu on toimittamatta” ja nauraneen perään. Vilpitön, välitön ja ihmisläheinen tunnelma huokui siis niin työntekijöistä kuin asiakkaistakin.

Istuessani ensimmäiseen johtoryhmään minua jännitti – miten todesta sanomani otetaan, kun minulla ei ole substanssiosaamista talousalasta? Se olikin ainoat viisi minuuttia, mitä minua on Festumilla jännittänyt. Jo ensimmäisen vuoden aikana sain pitkälle tehdä niin, kuin parhaaksi näin, ja tästä alkoikin matka brändin pölyjen pyyhintään.

Festumin brändi muodostui ihmisten vuorovaikutuksesta

Pidän brändeistä, jotka on juonnettu yhtiön sielunelämästä eikä toisinpäin. Festumin uusi brändi oli helppo rakentaa – sen tuli huokua iloa, naurua, hyvää oloa, välittämistä, mutta samalla vankkaa asiantuntemusta sekä kehittyvää alaa ja yhtiötä.

Taustatöiden ja muutaman viikon mutustelun jälkeen slogan kiteytyi: Pienen tilitoimiston sydän, ison tilitoimiston resurssit.

”Pienen tilitoimiston sydän” tarkoittaa, että Festumille yrityksesi on aidosti tärkeä. Sinulla on oma yhteyshenkilö ja asioistasi huolehditaan proaktiivisesti – oma-aloitteisuudesta saimme paljon sanallista kiitosta asiakastyytyväisyystutkimuksessamme. Meillä hymy on herkässä ja ihmiset mukavia, ei vain kasvottomia kirjapitäjiä tai palkanlaskijoita vaan oikeita ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella.

”Ison tilitoimiston resurssit” tarkoittaa sitä, että meillä on tarpeeksi ammattilaisia turvataksemme taloushallintonne ja palkanmaksu. Erityisesti pandemian aikaan tuli nähtyä, että tarpeeksi suuri henkilöstö on pelkästään etu asiakkaillemme. Lisäksi sähköiset työkalut, rutiinitöitä hoitavat tekoäly ja automaatiot vapauttavat asiantuntijoidemme aikaa olla läsnä ja keskittyä haasteellisempiin tehtäviin.

Festumin tekeminen näkyy asiakastyytyväisyyden lisäksi rekrytoinnissa ja myynnissä

Keskisuurten asiakkaiden joukossa NPS:mme oli pitkälti yli 50, ja sanallinen palaute oli erinomaista. Toki, aina löytyy kehitettävää, mutta siksi pyrimme haastattelemaan hyvän satunnaisotoksen asiakkaistamme vähintään joka toinen vuosi. Tyytyväisyyskyselyt käydään myös johtoryhmässä läpi, ja keskustelulle varataan aidosti aikaa. Konkreettisesti kuunteleminen näkyy jatkuvasti parantuvassa NPS-luvussa.

Rekrytointi on talousalalla haaste, sillä osaavia ja hyviä tyyppejä ei juurikaan ole vapailla markkinoilla – heistä siis taistellaan työnantajien kesken. Oli ilo saada toimitusjohtajan viesti, että haastatteluissa on erityisesti mainittu työnantajamielikuvaan liittyvä videomme, joka on tehty rekrytointia varten. Videolla näkyy se ilo ja asiantuntijuus, joka tekee Festumista Festumin. Meille halutaan töihin, meidät huomataan työmarkkinassa ja aiomme myös jatkaa tällä tiellä.

Myös myyntimme on ottanut harppauksia, tavoitamme nyt oikeankaltaiset asiakkaat. Festumin tunnettuutta mitataan niin ikään joka toinen vuosi pääkohderyhmässämme, jotta tiedämme, miten markkinointimme on onnistunut markkinassa, joka on pullollaan tilitoimistoja ja isoja nimiä. Markkinointi ja myynti yhdessä ovat onnistuneet houkuttelemaan ja helpottamaan myyntiä, kun viesti on personoitu, ammattimainen, ihmisläheinen ja välittävä.

Mikä tekee Festumista suositun tilitoimiston?

Voisin tähän kertoa markkinointi- ja viestintäjohtajana korulauseita, mutta annan asiakkaidemme vastata tähän.

Festumilla on sopivan henkilökohtainen ote asiakastyöhön; he ovat kuunteleva kumppani, jolla on hyviä ajatuksia. Timo Portimojärvi, iDiD

Elämä on paljon helpompaa Festumin kanssa. Olemme lähteneet avaamaan tätä meidän pakettiamme sellaisella perussetillä, mitä nykypäivänä jokaisen yhtiön pitäisi odottaa tilitoimistoltaan. Jani Tujunen, Tujunen Yhtiöt

Tilitoimisto on meillä sellaisessa roolissa, kuin meillä olisi oma talouspäällikkö. Arvostan tosi paljon sitä, että saan apua arjen haasteisiin. Mikael Lehtinen, HC Ässät Pori

Festumilta Miia, Pasi, Pirkko ja Harri ovat kuin osa meidän organisaatiotamme. Jos Musiikkitalosta selviää, selviää mistä muusta tahansa. Robin Lindeberg ja Terhi Wennström, Musiikkitalo


Haluatko sinäkin henkilökohtaista palvelua? Pyydä tarjous

Katso muita sisältöjämme